Avustukset
Pohjanmaan liiton kulttuurilautakunta myöntää kohdeavustuksia maakunnan suomenkielistä kulttuuria edistäviin tarkoituksiin. Kohdeavustuksia haetaan tiettyyn tarkoitukseen. Yhdellä hakulomakkeella voi hakea avustusta vain yhteen tarkoitukseen.
Täytetty ja tulostettu hakulomake on oltava perillä Pohjanmaan liiton kirjaamossa viimeistään hakuajan päättymispäivänä 31.1. klo 15. Avustusta ei voi hakea sähköisesti eikä myöskään hakemusten lähettämistä sähköpostitse suositella. Vastuu hakemuksen perille saapumisesta on lähettäjällä.
Hakuajan päättymisen jälkeen saapuneet hakemukset kirjataan myöhästyneiksi eikä niitä käsitellä.
Myönnetyn avustuksen käytöstä on tehtävä selvitys lomakkeella myöntämisvuotta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä.
Lomakkeet lähetetään osoitteella
Pohjanmaan liitto, kirjaamo
PL 174
65101 Vaasa
Kuka voi hakea?
Avustusta voivat hakea kulttuuri- ja taidetoimintaa harjoittavat ja tarjoavat yhdistykset, työryhmät ja yksityishenkilöt. Hakijana voi olla myös kunta, jos se toteuttaa hankkeen yhteistyössä yhden tai useamman Pohjanmaan maakunnan kunnan kanssa. Hakemukseen on liitettävä kuntakohtaiset kirjalliset sitoumukset, jotka osoittavat kuntien sitoutuvan hankkeen toteuttamiseen.
Avustusta ei myönnetä kaupallista toimintaa harjoittaville ja voittoa tavoitteleville yrityksille eikä opiskelijoille perus- ja jatkotutkinnon suorittamiseen liittyviin opintoihin ja opinnäytetöihin. Taide- ja kulttuurialan ammateissa toimivien työtä tukevaa jatko- ja täydennyskoulutusta lautakunta voi harkintansa mukaan avustaa. Avustuksen hakijan tulee toimia ja vaikuttaa vakinaisesti Pohjanmaan maakunnassa.
Mihin tarkoitukseen?
Avustus myönnetään kohdeavustuksena (ei toiminta-avustuksen kaltaisena yleisavustuksena) toimintaan, joka edistää maakunnan identiteettiä ja lisää suomenkielisen Pohjanmaan kulttuurin ja taiteen harrastusmahdollisuuksia, kulttuurista moninaisuutta sekä tekee maakunnan omaa kulttuuria ja taidetta tunnetuksi. Kohdeavustuksella voidaan tukea myös Pohjanmaan maakunnan suomenkielisten toimijoiden kulttuurivientiä. Kulttuurivienniksi ei katsota opinto-, harrastus- ja virkistysmatkoja. Kohdeavustuksella ei myöskään voi rahoittaa alkoholi-, elintarvike- ja ruokailukustannuksia eikä laitteiden ja toimitilojen hankinta-, ylläpito- ja huoltokustannuksia.
Miten haetaan?
Avustusta haetaan lomakkeella, johon on liitettävä selkeä suunnitelma ja kuvaus avustuskohteesta. Hankkeen talousarviossa esitettyjä talkootunteja ei hyväksytä omarahoitusosuudeksi. Yhdistysten tulee liittää hakemukseen edellisen toimikauden tilinpäätös ja toimintakertomus. Liitteitä ei palauteta, mutta hakija voi halutessaan noutaa ne Pohjanmaan liiton toimistosta, kun avustuspäätökset on tehty.
Avustuksista päättäminen
Hakemuksia arvioidessaan lautakunta kiinnittää erityisesti huomiota avustuskohteen suomenkielisyyteen ja siihen, että avustuskohde on avoin suurelle yleisölle ja kaikille kiinnostuneille Pohjanmaan maakunnan kunnissa. Lisäksi lautakunta kiinnittää huomiota avustuskohteen talousarvion tulorakenteen monipuolisuuteen ja avustuksen suhteelliseen osuuteen hankkeen rahoituksesta sekä siihen, että suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet tukevat avustuskohteen tavoitteiden toteutumista. Avustusta ei pääsääntöisesti myönnetä samalle hakijalle peräkkäisinä vuosina.
Päätöksenteossa lautakunta noudattaa Pohjanmaan liiton strategisia linjauksia ja muuta ohjeistusta huomioiden suomenkielisyys, maakunnan sisäinen tasapaino ja kulttuuritoiminnan monipuolisuus.
Avustuksen maksatus
Avustus maksetaan hakijan ilmoittamalle pankkitilille, kun kaikki vaadittavat liitteet on toimitettu Pohjanmaan liittoon eikä niissä olevien tietojen perusteella ole syytä evätä avustusta.
Selvitys avustuksen käytöstä
Avustuksen saajan on annettava selvitys avustuskohteen toiminnallisesta ja taloudellisesta toteutumisesta erillisellä lomakkeella. Selvityksessä esitettyjä talkootunteja ei hyväksytä omarahoitusosuudeksi. Selvitys on annettava kulttuurilautakunnalle avustuksen myöntämisvuotta seuraavan kalenterivuoden maaliskuun loppuun mennessä. Siinä tulee arvioida, miten hakemuksessa esitetty suunnitelma on toteutunut, ja siihen tulee sisältyä luotettava selvitys avustuskohteen kustannuksista sekä siitä, mihin lautakunnan myöntämä avustus on käytetty.
Lautakunta pidättää oikeuden periä myöntämänsä avustus takaisin, jos hakija on antanut hakemuksessa virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja tai avustuskohdetta ei ole toteutettu hakemuksessa esitetyn suunnitelman mukaisesti
Muut ehdot
Avustuskohteen markkinoinnissa yms. on mainittava, että Pohjanmaan liitto on tukenut kohdetta. Tätä tarkoitusta varten voi Pohjanmaan liiton logon ladata täältä.
Tietosuoja
Avustusten käsittelyprosessissa hakijoiden hakulomakkeessa ilmoittamista tiedoista syntyy henkilörekisteri, jota koskevan tietosuojaselosteen löydät täältä.