Flygplan. Lentokone.

Alueilta vahva kannanotto lentoasemaverkoston säilyttämisen puolesta

2.10.2024

Pohjois-Karjalan, Kainuun, Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Lapin maakuntajohtajat, keskuskaupunkien johtajat sekä alueiden kauppakamareiden ja yrittäjäjärjestöjen toimitusjohtajat ovat tehneet yhteisen kannanoton alueellisen lentoasemaverkoston säilyttämisen puolesta.

Suomessa käydään jälleen keskustelua maakuntien lentoasemien lakkauttamisesta, kun Liikenne 12-suunnitelman päivitys on meneillään. Voimassa olevassa valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa vuosille 2021–2033 tavoitteeksi on asetettu koko Suomen saavutettavuus kolmessa tunnissa Helsingistä ja nyt nousseissa keskusteluissa ollaan taasen näistä jo kirjatuista tavoitteista luopumassa.

Kauppakamarien 13 lentoasemalle tehdyssä selvityksessä alueen lentoliikenteen taloudelliset hyödyt ovat kaksituhatkertaiset verrattuna niiden toiminnasta aiheutuneeseen alijäämään. Nykyisen lentoasemaverkoston karsiminen on järjetöntä.

Lentoasemaverkostolla on ollut tärkeä rooli Suomen talouskasvussa ja viennin mahdollistajana. Monipuolisen lentoasemaverkoston merkitys huoltovarmuudelle ja sotilaalliselle liikkuvuudelle on kasvanut merkittävästi muuttuneen geopoliittisen tilanteen seurauksena.

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle