Rautatiet ja satamaväylät nostettava esille valtion väyläverkon investointiohjelmassa

Rautatiet ja satamaväylät nostettava esille valtion väyläverkon investointiohjelmassa

13.9.2021

Pohjanmaan liitto toteaa lausunnossaan valtion väyläverkon investointiohjelmasta 2022–2029, että investointiohjelman tiehankkeet ovat oikeat ja Pohjanmaan osalta juuri ne, jotka myös on osoitettu Pohjanmaan maakuntakaavassa 2040. Liitto haluaa kuitenkin nostaa esiin, että Vaasan satamatie ja siihen liittyvät yhteydet kansallisiin pääväyliin vt3 ja vt8 ovat olennaisia Vaasan kaupunkiseudun kehittämisen kannalta. Myös vt 8:n ohituskaistojen rakentamiseen ja loppuun saattamiseen on varattava tarvittavat resurssit.

Liitto huomauttaa myös, että investointiohjelmassa ei ole yhtään rataverkkohanketta Pohjanmaan maakunnassa. Seinäjoki-Vaasa-radan ja Suupohjan radan tulisi sisältyä ohjelmaan. GigaVaasa-alueen nopean kehityksen takia resursseja tulisi varata alueen liikenteen kehittämiseen, kuten teollisuusraiteeseen ja Vaasan satamatiehen.

Liiton mukaan Kaskisten väylän tulisi myös olla yksi investointiohjelman hankkeista. Kansainväliset yhteydet ja kansainvälisten lentoasemien toimintaedellytysten parantamisen tulisi sisältyä ohjelmaan.

Pohjanmaan liitto toteaa, että rahoitusohjelmassa mainitsematta jätettyihin tieverkkohankkeisiin varattua 60 miljoonaa euroa ei pidetä riittävänä. Ohjelmassa mukana olevia maantieverkkohankkeita Pohjanmaan maakunnassa ovat Vt 8 Vaasa-Kokkola: keskikaiteelliset ohituskaistat (13 miljoonaa euroa) ja Vt 8 sekä st 742 Vaasan yhdystie 1. vaihe (37 miljoonaa euroa). 

Väylävirasto laatii vuosittain valtion väyläverkon 8-vuotisen investointiohjelman osana valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman, Liikenne 12 -suunnitelman, toimeenpanoa. Vuosien 2022–2029 investointiohjelma on ehdotus rata-, maantie- ja vesiväylähankkeiden toteuttamisesta.

Luonnos lausunnoksi Valtion väyläverkon investointiohjelmasta 2022–2029

Kuva: Antti Kuusiniemi

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle