Tre män i kostymer. Kolme miestä puvuissa

Pohjanmaan liitto isännöi Itämeren komission sihteeristöä

24.5.2024

Euroopan perifeeristen ja merellisten alueiden liittoon (CPMR) kuuluva Itämeren komissio piti vuosikokouksensa 21.–23. toukokuuta, tällä kertaa Kotkassa Kymenlaakson liiton isännöimänä. Kokoukseen osallistui 60 alueellista edustajaa 20 Itämeren alueelta sekä vieraita muun muassa Euroopan komissiosta ja Interreg Central Balticista.

Vuosikokouksessa käsiteltiin muun muassa EU:n koheesiopolitiikan tulevaisuutta, tulevia EU-vaaleja, liikennejärjestelmien vahvistamista ilmastonmuutoksen ja geopoliittisten muutosten valossa, Itämeren alueen energiavarmuuden parantamista sekä arktisen alueen vakautta ja kestävyyttä.

Kokouksessa selvisi myös, että Pohjanmaan liitto isännöi Itämeren komission sihteeristöä vuosina 2025–2026.

Richard Sjölundia, Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen toista varapuheenjohtajaa, kiitettiin Itämeren komission ensimmäisenä varapuheenjohtajana toimimisesta kaudella 2023–2024. Sjölund on aiemmin toiminut Itämeren komissiossa energiaan ja ilmastoon keskittyvissä tehtävissä, ja vuosina 2020–2022 hän oli myös CPMR:n varapuheenjohtaja. Sovitun suomalaisjäsenten vuorottelun mukaisesti Pohjanmaalla ei ole puheenjohtajistopaikkoja jäljellä olevalla toimikaudella 2024–2026.

Itämeren komissio edistää Itämeren alueiden erityisiä etuja EU:n toimielimissä ja edistää alueellista yhteistyötä yhteisiin haasteisiin vastaamiseksi.

Itämerien komission puheenjohtajisto 2023–2024 (vasemmalta): Toinen varapuheenjohtaja Romek Kosenkranius (Viro), puheenjohtaja Tomas Mörtsell (Ruotsi), ja ensimmäinen varapuheenjohtaja Richard Sjölund.

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle