Blomma som växer upp ur asfalt. Asfaltista kasvava kukka.

”Kulttuuri on valtavan tärkeä alusta resilienssin rakentamiselle”

24.5.2024

Pohjanmaan liitto toimii alueellisena koordinaattorina Baltic Sea Region Cultural Pearls -hankkeessa, jonka tavoitteena on vahvistaa sosiaalista resilienssiä kulttuurin avulla Itämeren alueen kunnissa ja kaupungeissa. Mutta mitä resilienssi on käytännössä, ja miten sitä voidaan vahvistaa yhteisössä?

Resilienssi on yksilön, yhteisön tai yhteiskunnan kyky sopeutua ulkoisiin rasituksiin ja uhkiin, toipua ja kehittyä. Se voi liittyä siihen, miten yhteiskunta vastaa sosiaalisiin, taloudellisiin tai ympäristöön liittyviin haasteisiin, jotka johtuvat laajemmista ilmiöistä, kuten ilmastonmuutoksesta, kaupungistumisesta, taantumista, poliittisesta jakautumisesta tai väestön ikääntymisestä.

– Pohjimmiltaan kyse on siitä, miten kunta tai kaupunki voi vastata epävarmuuteen luomalla asukkailleen turvallisuuden tunteen ja tarjoamalla heille oikeat edellytykset. Miten voimme jatkaa matkaa esteistä huolimatta, resilienssitutkija ja hallintotieteen tohtori Laura Valli kertoo.

Edistää hyvinvointia

Valli mainitsee kaksi eri teemaa, toipumisen ja kestävyyden, joista ensimmäisessä voi olla kyse vammasta tai traumasta selviytymisestä ja jossa yhteisö ja verkostot ovat tärkeitä tekijöitä.

– Pohjoismaissa sinnikkyys voi ajoittain muuntua sinnittelyksi, koska koemme, että yksilöiden pitäisi pärjätä omillaan. Sisulla on kuitenkin rajansa, ja meidän on osattava pyytää apua paremmin.

Kestävyys, se miten päästään yli vaikeuksista, hyötyy haasteiden yhteisestä ymmärtämisestä ja oikeiden välineiden kehittämisestä niihin vastaamiseksi.

– On todettu, että yhteisöt, jotka ovat kyenneet rakentamaan toimivan ja ylhäältä alaspäin suuntautumattoman vuoropuhelun, jossa jaetaan parhaita käytäntöjä ja otetaan vastaan palautetta, ovat kaikkein vahvimpia. Yhteiskunnallinen ajuri on vahva, Valli kertoo.

Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että kunta on vastuussa kaikesta, vaan siitä, että luodaan demokraattinen ekosysteemi, jossa kaikki toimijat aktivoituvat ja osallistuvat.

– Kun kaikilla on yhteinen tahtotila, kunta voi luoda keinoja resilienssin lisäämiseksi. Kyse on siitä, miten asukkaille annetaan mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi, mikä puolestaan edistää hyvinvointia.

Itseluottamus leviää

Cultural Pearls -Interreg-hankkeen tavoitteena on käyttää kulttuuria välineenä, jonka avulla kunnat voivat parantaa elämänlaatua, vetovoimaa ja hyvinvointia yhteistyössä yhteisöjen kanssa.

Pietarsaari on vuonna 2024 yksi Itämeren alueen neljästä kulttuurihelmestä. Kaupunki suunnittelee yhteistyössä eri järjestöjen kanssa vanhan paloasemarakennuksen muuttamista kaikkien asukkaiden kohtaamispaikaksi.

– Kulttuuri on valtavan tärkeä alusta resilienssin rakentamiselle. Jos yksilö pääsee osaksi yhteisöä, jossa hän voi toteuttaa itseään etnisestä taustastaan tai kielestään riippumatta, hän puhkeaa kukkaan. Tämä rakentaa itseluottamusta, joka leviää yhteiskunnassa. Hankkeessa vaikuttavat vahvat voimat, Valli sanoo.

Kuva: Cultural Pearls Forum, Pietarsaari, toukokuu 2024.

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle