EU:n esitys TEN-T-asetuksen uudistamiseksi aiheuttaa kohtuuttomia vaikutuksia pohjalaismaakunnissa

EU:n esitys TEN-T-asetuksen uudistamiseksi aiheuttaa kohtuuttomia vaikutuksia pohjalaismaakunnissa

17.2.2022

Etelä-Pohjanmaan liitto, Keski-Pohjanmaan liitto ja Pohjanmaan liitto pyytävät, että Suomen hallitus kannanotossaan tukisi alueidemme näkemyksiä koskien komission esitystä TEN-T-asetuksen uudistamiseksi.

Maakunnat ovat jo aikaisemmin esittäneet, että asetusluonnos ei tue alueiden kestävää kasvua eikä edistä liikenneverkkojen pitkäjänteistä kehittämistä.

Pohjalaismaakunnat korostavat, että maakunnissa on investoitu kohteisiin sillä olettamuksella, että liikenneverkkojemme keskeiset osat kuuluvat TEN-T-verkostoon. Alueisiimme kohdistuu nyt kohtuuttomia ulkoisvaikutuksia, jos Pietarsaaren ja Kaskisten satamat poistetaan kattavasta verkosta. Pohjois-Suomessa ei ole ydinverkon satamaa, eikä Suomen kolmanneksi suurinta satamaa, Kokkolan satamaa, ole edes esitetty ydinverkkoon kuuluvaksi. Kehitysnäkymät ja investoinnit huomioiden tulisi Seinäjoen kuulua kaupunkisolmukohtana (urban nodena) sekä Vaasan radan ja sataman TEN-T-kattavaan verkkoon.

Maakunnissa investoidaan miljoonia Pohjoismaisen akkuklusterin muodostamiseksi ja viennin edistämiseksi. Miljardi-investoinnit Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa tulevat muuttamaan liikenne- ja materiaalivirtoja sekä työssäkäyntiä. Lisäämällä nämä puuttuvat linkit TEN-T-liikenneverkkoon, on mahdollista yhdistää Skandinavia-Välimeri sekä Pohjanmeri-Balttia ydinverkkokäytävät toisiinsa tarkoituksen mukaisella tavalla, mikä palvelee samalla EU:n ilmasto- ja koheesiopolitiikkaa ja Suomen vientiä.

Lue koko kannanotto täältä. 

Otsikkokuva: Kaskö hamn. Foto: Port of Kaskinen  

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle