Vaasan yliopiston tohtorikoulutettavan ja yritysten yhteistyömalli

Tavoitteena on kehittää tohtorikoulutettavan ja yrityksen välille malli, joka mahdollistaa yrityksen tai kolmannen osapuolen tutkimusaiheen integroinnin tohtorikoulutettavan tutkimusaiheeseen.

Hankkeessa kehitetään ja testataan yhteistyömallia Vaasan yliopiston ja Vaasan korkeakoulujen välillä yhdessä yritysten/yhteisöjen kanssa. Vaasan yliopisto on mallin kehittämisen kantava voima, ja alueen korkeakoulut tarjoavat tohtorikoulutusta mallin kumppanina ja integroivat kehitettävän mallin osaksi kokonaisuutta.

Malli nivoutuu vahvasti alueen yritysten tarpeisiin kehittää tutkimukseen perustuvaa toimintaa, prosesseja ja palveluita.

Yhteistyömalli mahdollistaa pitkäjänteisen kehitystyön, joka vahvistaa alueen yritysten kilpailukykyä ja tarjoaa tohtorikoulutettaville houkuttelevan urapolun vaativiin tutkimus- ja asiantuntijatehtäviin. Vaasan yliopiston yhteistyömallissa kumppaneina ovat yritys tai yhdistys ja väitöstutkija.

Hankkeessa kartoitetaan erilaisia yhteistyömalleja ja luodaan yhteistyömalli Vaasan yliopistolle. Kehittäminen edellyttää myös vuoropuhelua, mallin kartoittamista ja markkinointia alueen yritysten tarpeiden ja toiminnan pohjalta. Malli on käytössä myös alueen muissa korkeakouluissa.

Hankkeen taustatyönä selvitetään myös ammattikorkeakouluopiskelijoiden ja opettajien polkua tohtoriopintoihin. He ovat potentiaalinen hakuryhmä, joka voi myös hyötyä yritysyhteistyömallista

‹ Takaisin
akke v2

Tietoja hankkeesta