Ilmastotyö

Ilmastotavoitteet ovat oleellinen osa maakunnan kehittämistä ja alueiden käytön suunnittelua. Pohjanmaan liitto on ottanut huomioon kansainväliset ja kansalliset ilmastotavoitteet, luonnon monimuotoisuuden sekä ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumisen toimet useissa suunnitelmissaan, joista keskeisimmät ovat 

Pohjanmaan pitkän aikavälin tavoitteena on olla vuonna 2050 kestävän kehityksen kärkialue, jossa ilmastonmuutoksen hillintä ja puhtaan ympäristön vaaliminen nähdään sekä jokaisen velvollisuutena että suurena mahdollisuutena. Pohjanmaan tavoitteena on olla hiilinegatiivinen yhteiskunta vuoteen 2050 mennessä. Maakunnassa nähdään olevan kestävän kehityksen mukainen monikeskuksinen alue- ja yhdyskuntarakenne sekä puhdas ja monimuotoinen ympäristö. 

Pohjanmaan liitto on tunnistanut maakunnan kehittämisen kannalta keskeisiksi muutosilmiöiksi ilmastonmuutoksen, resurssien ylikulutuksen sekä luonnon köyhtymisen, joita voidaan kuvata käsitteellä ekologinen kestävyyskriisi. Pohjanmaalla tehdään yhdessä työtä sen eteen, että alueen ainutlaatuisen luonnon monimuotoisuus turvataan ja kestävyyskriisi ratkaistaan. 

Pohjanmaan liitto on mukana erilaisissa ilmastotyöhön liittyvissä työryhmissä. Keskeisimpiä tällaisia ryhmiä ovat Pohjanmaan ilmastonyrkki, Pohjanmaan ilmastoverkosto sekä Pohjanmaan liiton sisäinen ilmastotyöryhmä, jossa liiton eri asiantuntijoiden kokemus ja näkemys kohtaavat.  

Pohjanmaan liitto rahoittaa vihreään siirtymään ja kestävään kehitykseen liittyviä hankkeita eri välineillä, kuten oikeudenmukaisen siirtymän rahoituksella (JTF) ja EAKR-kehittämisrahoituksella. Tutustu avoinna oleviin hakuihin täältä.

Pohjanmaan kuntien ilmastotyötä edistämässä

Pohjanmaan liitto on mukana edistämässä Pohjanmaan kuntien ilmastotyötä. Liiton Vaikuttavat ilmastotoimet Pohjanmaan kunnissa -hankkeeseen 2022–2023 osallistuvat kaikki Pohjanmaan 14 kuntaa. Hankkeen tavoitteena oli luoda Pohjanmaan kunnille entistä paremmat valmiudet vaikuttavien ilmastotoimien toteuttamiselle.

Hankkeen toteutti Sitowise Oy 1.1.2022–31.5.2023. Hankkeen rahoittajana toimi Ympäristöministeriö.

Pohjanmaan kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutus

Pohjanmaan tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Tämä vaatii pitkäjänteistä yhteistyötä koko Pohjanmaan alueella. Kuntaliiton selvityksen mukaan Pohjanmaan maakunnassa kuntien ja yritysten välinen ilmastoyhteistyö on keskivertoa parempi muihin maakuntiin verrattuna.

Pohjanmaalla kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet vuodesta 2007 vuoteen 2020 jokaisessa kunnassa. Vuoden 2020 päästöt yhteensä olivat 1354,5 ktCo2, joka on -34 % vähemmän kuin vuonna 2007. Suurin muutos on tapahtunut raideliikenteessä (-79 %) ja heikoin muutos maataloudessa (0 %). Suurin osa kasvihuonekaasupäästöistä aiheutui vuonna 2020 maataloudesta (27 %), tieliikenteestä (23 %) sekä kulutussähköstä (8 %). Vähiten päästöjä aiheutui raideliikenteestä (0,1 %) sekä sähkölämmityksestä (2 %).

Pohjanmaalla energiankulutus on puolestaan vähentynyt -6 % vuodesta 2007 vuoteen 2020. Vuoden 2020 energiankulutus oli yhteensä 6169 GWh. Suurinta kulutus oli kulutussähkössä (23 %), tieliikenteessä (21 %) ja muussa lämmityksessä (16 %). Vähiten energiaa kulutettiin raideliikenteessä (0,1 %) sekä vesiliikenteessä (3 %).

Tutustu tarkemmin Pohjanmaan kasvihuonekaasupäästöihin hiilineutraalisuomi.fi-palvelussa. Valitse aluevalinnasta haluamasi kunta tai Pohjanmaa. Pohjanmaan liitto on koonnut myös keskeisimmät laskelmat kuntien kasvihuonekaasupäästöistä Kuntien päästöprofiili-diasarjaan. Tutustu Pohjanmaan kuntien päästöprofiileihin tästä (pdf).

Tukea kuntien ilmastotyöhön

Kuntien ilmastotyöhön on saatavilla tietoa ja tukea useista eri tietolähteistä. Kuntien ilmastotyön tueksi on kehitetty erilaisia työkaluja ja materiaaleja mm. kasvihuonekaasupäästöjen laskemiseen, ilmastokestävään kaavoitukseen sekä ilmastojohtamiseen ja -viestintään. Kansainvälisesti ja kansallisesti on lisäksi tarjolla ympäri vuoden ajankohtaisia webinaareja eri organisaatioiden toimesta. 

Tutustu hyödyllisiin verkkosivuihin, työkaluihin ja oppaisiin alta.